Nuoret

 

HEI NUORI!

Oletko kiinnostunut nuorten ay-toiminnasta?

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule mukaan toimimaan!!!

 

 

Nuoret PAMissa

HUOM! Joihinkin linkkeihin tarvitset PAMnetin tunnukset!

PAMin nuorten toiminta on tarkoitettu alle 30-vuotiaille PAMin jäsenille, opiskelijajäsenille ja työttömille jäsenille.

Alle kolmekymppisille jäsenille on jatkuvasti tarjolla maksutta erilaisia valtakunnallisia koulutuksia ja tapahtumia. Tavoitteena on jakaa tietoa ja vastuuta mahdollisimman monelle nuorelle palvelualan ammattilaiselle, unohtamatta hauskanpitoa ja rentoutumista.

Valtakunnallisten tapahtumien lisäksi aluenuoret ja ammattiosastot järjestävät runsaasti alle kolmekymppisille ja opiskelijoille suunnattua toimintaa. Tapahtumista ilmoitellaan myös PAM-lehdessä, YoungPAM- mainoksin.

Nuorten toimintaa

Palvelualojen ammattiliitto on ennen kaikkia nuorten työntekijöiden liitto. Nuoria, alle 30-vuotiaita jäseniä on yhteensä noin 60 000. Opiskelijajäseniä on 11 000.

PAMin nuorten toiminnassa otetaan huomioon nuorten omat näkemykset ja tarjotaan paikka vaikuttamiselle ja tietojen vaihtamiselle. Palvelualoilla työskentelevä nuori ei ole koskaan yksin. Nuorten toimintaan on helppo tulla mukaan ja se on ponnistuslauta muuhun liiton toimintaan.

PAMin nuorten tapahtumat ja kurssit ovat oivia paikkoja tuoda omat näkemyksensä kuuluviin, saada ideoita toimintaan ja oppia ay-liikkeen perusasioita. Ovet ovat avoinna, käännä vain kahvasta ja astu sisään!

 

 

 

 

Työelämän ABC selviää duunioppaasta

 

PAMin nettisivuilla on "Duuniopas". Sivusto on tarkoitettu kesätyöntekijöille ja nuorille, jotka aloittelevat työelämässä. Työelämän perusasiat voi selvittää itselleen vaikka pelaamalla työelämävisaa.

 

Duuniopas löytyy osoitteesta http://www.pam.fi/fi/teemat/duuniopas/Sivut/Default.aspx

____________________________________________________________________________________________

 

Tule mukaan!

PAMin nuorten toiminta on lähellä

Paikallisesti nuorten toimintaa hoitavat aluenuoret, jotka järjestävät tapahtumia, palavereja ja kursseja. Aluenuorten toimintaan voit lähteä mukaan helposti, soitat vaikkapa aluetoimistolle ja kerrot halukkuutesi tai otat yhteyttä oman alueesi nuorisovaliokunnan edustajaan. Näin saat tiedot mitä ja missä tapahtuu. Myös omassa ammattiosastossasi toimii nuorisovastaava, häneen voit olla myös yhteydessä.

Valtakunnallisesti

Valtakunnallisia nuorten tapahtumia ja kursseja järjestetään vuosittain monia. Mukana on ajankohtaista tietoa työssäkäyville nuorille, sekä myös opiskelijoille suunnattua omaa toimintaa. Kursseja ja tapahtumia järjestetään ympäri Suomea. Kursseilla tarjoamme jäsenillemme apuja ja tietoa omaan toimintaan. Kursseja on järjestetty laidasta laitaan, mukana on ollut esiintymiskoulutusta ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tutustumista. Kurssien ohjelman näet netistä aina siinä vaiheessa, kun kursseille ilmoittautuminen alkaa. Kaikissa tapahtumissamme yhdistämme ajankohtaisen osaavan tiedon ja taidon kuin myös mukavan ja viihteellisen yhdessäolon. 

 

Pidä jäsenyytesi kunnossa

Elämässä sattuu ja tapahtuu, työelämässäkin. Jäsenyydestä kannattaa huolehtia myös silloin, kun työssä ja elämässä tapahtuu muutoksia. Jäsenyytesi PAMiin pysyy kunnossa, kunhan muistat ilmoittaa työelämässä tapahtuvista muutoksista.

Alta löydät lisätietoa jäsenyyden ylläpitämisestä erilaisissa tilanteissa.

Jäsenasioitasi hoidat kätevästi

 

Jäsenmaksut ajan tasalle

Jos jäsenmaksusi on jostain syystä jäänyt maksamatta tai et ole ilmoittanut jäsenmaksuvapautuksesta, ota välittömästi yhteyttä PAMiin. Sovimme kanssasi, miten jäsenmaksut ja jäsenyys hoidetaan ajan tasalle ja jäsenyytesi säilyy vaivattomasti. Jos jäsenmaksut tai maksuvapaudesta ilmoittaminen on laiminlyöty yli kolmen kuukauden ajalta, voidaan jäsen erottaa sääntöjen mukaan liitosta ja  työttömyyskassasta.

 

Oletko lähdössä varusmiespalvelukseen?

Varusmiespalveluksen aikana sinun ei tarvitse maksaa jäsenmaksua, mikäli et tee palkkatyötä. Tiedot varusmiespalvelukseen lähtemisestä eivät siirry automaattisesti esim. työnantajilta, vaan sinun on itse huolehdittava ilmoittamisesta jäsenrekisteriin. 

 

Oletko lähdössä opiskelemaan?

Jos lähdet opiskelemaan, ja palkkatulosi keskeytyvät, muista ilmoittaa liittoon. Opiskelujen ohella ansaitusta palkasta jäsenmaksu maksetaan normaalisti. Mutta ellet tee palkkatyötä, olet oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Tiedot eivät siirry automaattisesti oppilaitoksilta, vaan sinun on itse huolehdittava ilmoittamisesta jäsenrekisteriin.

 

Vaihdoitko työpaikkaa tai ammattia?

Kun ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja vaihdat työpaikkaa tai ammattia, muistathan ilmoittaa vaihdoksesta liittoon. Työpaikka- ja ammattitietojen ajan tasalla pitäminen auttaa PAMia edunvalvonnassa ja saat juuri omaa ammattiasi koskevaa postia.

Liittoa vaihtaessasi sinun on tehtävä uusi jäsenmaksujen perintäsopimus, jos olet aiemmin sopinut, että työnantaja perii liiton jäsenmaksut suoraan palkastasi. Jos et tiedä, periikö työnantaja jäsenmaksut palkastasi, kysy asiasta työpaikkasi luottamusmieheltä.

 

Työehtosopimukset ja palkkataulukot

PAMin tärkein tehtävä on neuvotella palvelualoille työehtosopimukset. Niissä sovitaan työssä noudatettavista vähimmäisehdoista, kuten palkasta, työajasta, sairausajanpalkasta, arkipyhäkorvauksista jne.

Sovitut ehdot ovat minimiehtoja, joita työnantajan tulee vähintään noudattaa kaikkiin työntekijöihinsä. Esimerkiksi palkat ovat vähimmäispalkkoja, joita ei saa alittaa.

Mikä ero työehtosopimuksella ja työsopimuksella?

Työsopimuksen sovit sinä työnantajan kanssa, työehtosopimuksen neuvottelee puolestasi ammattiliitto työnantajaliiton kanssa. Työehtosopimuksissa sovitaan työssä noudatettavissa vähimmäisehdoista. Kun siis solmit työsopimusta työnantajan kanssa, pidä mielessä, että sitä ei saa sopia heikommin ehdoin kuin työehtosopimusta. Kannattaa aina tarkistaa työsuhteen vähimmäisehdot oman alan työehtosopimuksesta tai omalta luottamusmieheltä.